Turvallinen ja kodikas pienryhmäkoti Jukola Hollolassa, Lahden seudulla
Pienryhmäkoti Jukola on turvallinen ja korkeatasoinen lastensuojeluyksikkö Hollolassa, Lahden tuntumassa. Työskentelymallimme on reflektoiva, asiakkaiden yksilölliset vahvuudet ja tuen tarpeet huomioiva.
Työskentelemme lastensuojelualalla aina nuorten etu edellä. Jokaisella sijoitetulla nuorella on oikeus olla oman elämänsä sankari, ja nuoruudessa meillä kaikilla onkin mahdollisuudet mihin tahansa. Me autamme nuoria eteenpäin ja tuemme oikeissa valinnoissa.
Pienryhmäkotiimme saapuvien nuorten kohdalla sijoitus lastensuojeluun merkitsee mahdollisuutta oman elämän positiiviseen muutokseen. Jokaisesta nuoresta voi tulla mitä vain. Haluamme rakentaa heille mahdollisuuksien ilmapiirin.
Pienryhmäkoti Jukolassa nuorilla, ja tietenkin myös heidän perheillään, on oikeus tulla nähdyksi ja kuulluiksi. Keskeisiä arvojamme ovatkin kunnioitus, läpinäkyvyys ja vaikuttavuus.
Monet sijoitetut nuoret tarvitsevat tavallista, positiivista ja turvallista arkea. Meidän avullamme arki sijaishuollossa on arvokasta ja laadukasta. Pienryhmäkoti Jukolassa keskiössä ovat vaikuttavuus, yhteistoimijuus ja turvallisuus.
Pienryhmäkoti Jukolan toimintakulttuuri on eriarvoisuutta poistavaa ja yhdenvertaista. Arjessa huomioimme jokaisen nuoren yksilölliset vahvuudet ja tuen tarpeet. Tavoitteena on positiivisen muutoksen aikaansaaminen nuoren elämässä, saavuttamalla pienryhmäkodin arjessa yksilöllisesti asetetut tavoitteet ja päämäärät.
Palaute on meille tärkeää. Jukolan toimintaa arvioidaan, suunnitellaan ja kehitetään asiakkaiden, työntekijöiden ja yhteistyötahojen yhteistoimijuutena.
Pienryhmäkoti Jukolan Nuoren opas
Pienryhmäkoti Jukolassa:
vietät yhteistä laatuaikaa omaohjaajasi kanssa
voit sisustaa oman huoneesi yhdessä omaohjaajasi kanssa.
saat jatkaa harrastustasi tai aloittaa uuden, sinulle mieleisen harrastuksen
saat tarvittaessa konsultoivan erityisluokanopettajan avun ja tuen koulunkäyntiisi
pääset vaikuttamaan Pienryhmäkoti Jukolan arkeen
sinua tuetaan ja autetaan onnistuneisiin kotiharjoitteluihin
saat olla yhteydessä sinulle läheisiin ihmisiin
pääset mukaan pienryhmäkodin retkille
opit taitoja, joita tarvitset nuorena aikuisena sijoituksen jälkeen
saat tarvittaessa tutun omaohjaajan tukea sijoituksen jälkeen
Pienryhmäkoti Jukolan Huoltajan opas
Hyvä vanhempi, Pienryhmäkoti Jukolassa:
olet meidän tärkein yhteistyökumppanimme nuoren sijoituksen aikana
osallistut nuoren sijoituksen suunnitteluun ja toteutukseen tärkeänä asiantuntijana
pääset asettamaan sijoitukselle sinulle tärkeitä tavoitteita
pääset osallistumaan nuoren koulunkäynnin suunnitteluun sijoituksen aikana
saat tarvittavan tuen kotiharjoitteluiden onnistumiseen
pääset vaikuttamaan Pienryhmäkoti Jukolan arkeen
olet tervetullut tapaamaan Pienryhmäkoti Jukolaan sijoitettua nuortasi
saat viikoittain yhteydenoton nuoresi omaohjaajalta
saat kuukausittain omaohjaajan kirjoittaman koosteen nuoren arjesta pienryhmäkodissamme
voit olla aina halutessasi yhteydessä pienryhmäkodin henkilökuntaan

